Tilojen avaaminen samaa sukupuolta olevien parien vihkimiselle

Kirkkoneuvoston myönteinen vastaus äänin 8–5 seurakunnassa tehtyyn valtuustoaloitteeseen vihkimisen mahdollistamisesta seurakunnan tiloissa myös samaa sukupuolta oleville pareille herätti monenlaisia mietteitä. Sitä kannatti kaikki Avaran kirkon ja muiden poliittisten ryhmittymien edustajat. Kirkkoherra sekä seurakuntaväen ja kristillisten perusarvojen puolesta valitsijayhdistysten edustajat äänestivät sitä vastaan. En voinut olla kannattamassa aloitetta mm. alla olevista syistä. Kirkkojärjestyksen mukaan asia menee tuomiokapitulin ratkaistavaksi.

Eduskunnan päätöksessä avioliittolain muutoksesta säädetään, että ”Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan.” (4 luku 16 § 1 mom.)

Kirkko puolestaan ei ole muuttanut tunnustuspohjaansa perustuvaa näkemystään avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona. Viimeisin päätös on toukokuulta 2018, jolloin kirkolliskokous päätti jättää äänin 59–46 raukeamaan aloitteen avioliittokäsityksen laajentamisesta.

Tämän on todennut myös Korkein hallinto-oikeus päätöksessään (2020:97) ”Kirkkokäsikirjan avioliittoon vihkimistä koskevaa kaavaa, jonka sanamuoto viittaa vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon, ei ollut avioliittolain muuttamisen jälkeen muutettu.”  ”Saadun selvityksen perusteella korkein hallinto-oikeus totesi oikeudellisena arvionaan, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsitystä ja vihkimistä koskevaan säännöstöä ei ollut avioliittolain muutoksen vuoksi muutettu.”

Pappi on pappisvihkimyksessään luvannut ”pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. … Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita.”

Papilla ei näin ole oikeudellista oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevia.

Mielestäni tilojen avaaminen ei ole vain teknislaatuinen kysymys, vaan siinä pitää ottaa huomioon, miten edellä sanottu suhtautuu aloitteeseen sekä papin lisäksi myös muut työntekijät.

Tilojen avaaminen tukisi vähintäänkin välillisesti niiden pappien toimintaa, jotka tietoisesti toimivat kirkon opetuksen ja pappislupauksensa vastaisesti. Tilojen antaminen toimitukseen, jota ei virallisesti kirkossamme edes ole, herättää myös niiden tilaisuuteen sidottavien työntekijöiden (suntio, kanttori) aseman ja velvoitteet – kirkkoherraa myöten, jonka tehtävänä on kirkkojärjestyksen mukaan vastata myös ”… kirkollisten toimitusten … oikeasta hoitamisesta … ”.

Tilojen avaaminen aloitteessa esitetyllä tavalla antaa kirkkomme avioliittonäkemyksen ja käytännön toiminnan välisen ristiriitaisen todistuksen kirkon opin ja toiminnan välillä. Se synnyttää hämmennystä ja vie pohjaa kirkon opetukselta syleensäkin ja erityisesti tässä kirkon vuosituhantisessa avioliittonäkemyksessä, joka edelleen on maailman kristillisten kirkkojen valtaosan näkemys.

Seurakunta voi kirkkoherran esittämillä tavoilla olla läsnä seurakuntalaisten elämän tärkeissä perhejuhlissa, mutta sen tulee tapahtua voimassa olevien säädösten asettamissa rajoissa.