Vaaliohjelmamme yhdeksi keskeiseksi asiaksi olemme nostaneet pyhäkoulun, kristillisen kasvatuksen ja opetuksen. Tässä olemme keskeisen, emme vain seurakunnan, vaan koko kirkon tulevaisuuskysymyksen äärellä

Erään selvityksen mukaan on jyväskyläläisistä ikäluokassa 30 vuotta +/- 5 vuotta vain vähän yli 50 % enää seurakunnan jäseniä. Vuoden 2015 Gallup Ecclestica tutkimuksen mukaan samasta ikäluokasta vain joka neljäs kertoo saaneensa uskonnollisen kasvatuksen ja neljä viidestä ei usko kristinuskon opettamaan Jumalaan.

Tämä näkyy vahvasti myös kasteiden vähenemisenä. On laskettu, että mikäli lasku jatkuu nykyisellään, Suomessa suoritetaan viimeinen kaste noin 40 vuoden kuluttua. No, kehitys menee tuskin näin matemaattisesti, mutta em. tilanne kaiken kaikkiaan haastaa meidät seurakunnassa ja kirkossa miettimään ja vahvistamaan kristillistä kasvatusta.

Tämä on nostettu myös nyt syksyllä ilmestyneen kirkon tulevaisuuselonteon 2018 teemaksi. Selonteon nimi on ”Kirkon kasvatus vuonna 2030, kristillisen uskon välittymisen haasteita ja mahdollisuuksia.

Kodeissa ja kouluissa perinteisesti tapahtuneen kristillisen kasvatuksen ja tradition siirtämisen heikkeneminen ja katkeaminen haastaa missionaarisen seurakunnan miettimään uusia toimintamalleja näin syntyneeseen haasteeseen vastaamiseen. Selonteossa todetaankin, että ”Kirkon on otettava kristillinen kasvatus itse paremmin haltuun ja tuettava perheitä heidän kasvatustehtävässään”. Selonteossa puhutaankin kasvun kaaresta ja kasvatuksen polusta vauvasta aikuisuuteen selkänä kaiken toiminnan läpäisevänä tavoitteellisena toimintana kristillisen uskomme välittymiseksi kaikenikäisille. Yhtenä keskeisenä haasteena ja mahdollisuutena nähdäänkin perhekerhotyö, jossa myös vanhemmat saavat eväitä omaan hengelliseen elämäänsä ja lastensa kasvatukseen.

Tuolta kasvun kaaren alkupäästä esitetään mielenkiintoisina nostoina rippikoulun lisäksi mm.

* perhetyön aloittamisen jo 0 – 2 vuotiaista ja heidän vanhemmistaan

* minirippikoulun niin usein seurakunnan toiminnassa väliin putoavan 10+ ikäluokan parissa

* ja selonteon mukaan laskusuunnassa olevaan kokoavaan nuorisotyöhön panostamisen

Toisiaan tukevana jatkumona toiminnat voisivat olla paremmin kasvattamassa seurakuntayhteyteen ja osaltaan vähentämässä nykyisin kohta rippikoulun jälkeen alkavaa kirkosta eroamista – ja mikä tietysti kaikkein tärkeintä olla antamassa iankaikkiseen elämään kantavia elämän eväitä.

Osin liitosten myötä osin kaupunkiseurakunnassa vallinneen piiriajattelun seurauksena seurakunnallamme on erittäin suuri kiinteistömassa. Osa tiloista on käyttöasteeltaan varsin vähäistä, osa on pois käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi ja moni tarvitsee remontteja lähi vuosien aikana. Alempana näkyvään vaaliohjelmaamme sisältyvä vastuullinen taloudenhoito edellyttää mm. toimenpiteitä resursseja syövän kiinteistömassan pienentämiseksi. Vähäisellä käytöllä olevista tiloista tulee luopua – samoin sisäilmaongelmaisista tiloista, ellei niistä saada kohtuullisilla kustannuksilla terveitä tiloja. Korjausrakentaminen tuntuu usein epäonnistuvan tavalla tai toisella.

Seurakunnan kiinteistöstrategiassa tilat on jaettu säilytettäviin, hankesuunnitelmaa edellyttäviin ja realisoitaviin. Realisoiminen on vain osoittautunut aikamoiseksi haasteeksi. Seurakunnan toimitilojen kaltaisille tiloille ei niin vain löydy ostajia. Käyttämättömätkin tilat ovat kuitenkin jatkuva toimintavaroja syövä menoerä. Tällaisista menoeristä pääsemiseksi tulisikin harkita luopumista niitä aiheuttavista tiloista vaikka pienemmällä hinnalla.

Tilaratkaisujen johtavana periaatteena ja tavoitteena tulee olla toimintaa kooltaan ja sijainniltaan tukevat terveet tilat. Kun emme voi siirtää kirkkoja ja seurakuntakeskuksia paikasta toiseen, voisi osa tiloista (esim. lasten ja nuorten kerhotilat ja ns. matalan kynnyksen toimitilat) vuokratiloja, joista voidaan helpommin luopua käyttötarpeen vähetessä ja tarpeiden kasvaessa jollakin toisella alueella.

Eri vaalitilanteiden perusteella näyttää siltä, että seurakuntavaalien keskeinen kysymys on ns. tasa-arvoinen avioliitto. Valitsijayhdistys jos toinenkin näyttää liputtavan vahvasti sen puolesta.

Perusteluja ei juurikaan esitetä tai sitten ne ovat varsin ohuita. Eräs ehdokas vetosi lehtikirjoituksessaan mm. muiden pohjoismaiden esimerkkiin. Huomaamatta – tai ainakin mainitsematta – kuitenkin jäi, että Luterilaisen maailmanliiton 145 jäsenkirkosta 123:lla ei ole samaa sukupuolta olevien liittoon liittyviä toimituksia

Usein kuulee myös esitettävän, että kirkko vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Siitähän kirkollisesta vihkimisestä kieltäytymisessä ei ole kyse. Kirkko tunnustaa juridisessa mielessä jokaisen yhteiskunnallisen lainsäädännön mukaan solmitun avioliiton ja siihen kaikilla on oikeus ja mahdollisuus oli sitten kyse samaa sukupuolta tai eri sukupuolta olevista pareista.

Kirkollisessa vihkimisessä on kyse muustakin kuin vain yhteiskunnallisesta viranomaistoimituksesta. Kyse on kolmiyhteisen Jumalan nimeen alkavasta ja päättyvästä jumalanpalveluksesta, jonka alun ja lopun väliin jäävän tulee olla sopusoinnussa Jumalan ilmoituksen kanssa. Yhteiskunnan ratkaisut eivät voi määrittää jumalanpalveluksen sisältöä. Tasa-arvoisen avioliittolain perusteluissa todetaankin, että uskonnollinen yhteisö voi tässä toimia oman näkemyksensä ja arvomaailmansa puitteissa.

Kun kirkolliskokous viime toukokuun kokouksessaan käsitteli aloitetta avioliittokäsityksen laajentamiseksi, oli päätöksen pohjana perustevaliokunnan 54 sivuinen mietintö asiasta. Mietinnössä on käyty läpi kaikki laajentamista esittävän aloitteen perustelut. Niitä on tarkasteltu perusteluja tukevasta näkökulmasta ja ne kyseenalaistavasta näkökulmasta. Lähtökohtana on kirkkolain ja –järjestyksen edellyttämällä tavalla Raamatussa ja kirkon tunnustuskirjoissa ilmaistu avioliittokäsitys.

Kirkolliskokous päätti mietinnön esityksen mukaisesti jättää aloitteen raukeamaan eli pitäytyi perinteisen avioliittokäsityksen kannalla.

Seurakuntavaaleissa toivoisikin tässä tilanteessa ehdokkaiden paneutuvan enemmän seurakunnan elämän – edellä mainittuhan ei ole seurakunnissa päätettävissä – ja koko kirkon tulevaisuuden kannalta keskeisiin haasteisiin ja antavan rakentavan panoksen niihin vastaamisiin. Yksi keskeisimmistä tässä seurakunnista eroamisten ja lisääntyvän lasten kastamatta jättämisen tilanteessa on varmasti kristillinen kasvatus.

Asiaa käsitellään myös nyt 6.11. alkavalla marraskuun kirkolliskokousviikolla. Pohjana on kirkkohallituksen joka neljäs vuosi kirkolliskokoukselle antama tulevaisuusselonteko. Selonteko on nimeltään ”Kirkon kasvatus vuonna 2030, kristillisen uskon välittymisen haasteita ja mahdollisuuksia”.